Tasapainoa elämään!

Tavoitteenani on tarjota asiakkaille apua erilaisten tunne-elämän ongelmien sekä fyysisten jumien ja kolotusten helpottamiseksi.

Stressin aiheuttamia epätasapainotiloja kehossa ja mielessä voidaan helpottaa erilaisilla hoidoilla.

Hoidoista apua eri vaivoihin

Kehossa tuntuvat jännitykset ja kivut voivat olla peräisin jo lapsuus- tai nuoruusvuosilta, jolloin on luotu tapoja ja käyttäytymismalleja tunteiden ja ongelmien purkamiseen tai niiden kieltämiseen tai peittämiseen. Tällöin kehoon on voinut kertyä jännityksiä, verenkierron tukoksia, hengityksen rajoittumista ynnä muita vastaavia oireita.

Tavoitteena voi olla halu rentoutua, saada apua lihasvaivoihin, päänsärkyihin, selkä- ja vatsavaivoihin sekä muihin vastaaviin fyysisiin vaivoihin. Jos haluat varata ajan tai kaipaat lisätietoja hoitovalikoimastani tai yksittäisistä hoidoista, ota rohkeasti yhteyttä!

Terve keho ja mieli käsi kädessä

Elämänilon katoaminen ja maassa oleva mieli voivat osaltaan heikentää esimerkiksi immuunipuolustusjärjestelmää, jolloin sairastumisalttius lisääntyy. Hoidoilla voidaan auttaa akuuteissa vaivoissa tai niillä voidaan lähteä prosessoimaan pidempiaikaisia kehon tai mielen ongelmia. Hoitojen avulla herätellään ihmisen omaa luontaista paranemiskykyä, tietoa ja ymmärrystä joka on meissä kaikissa.

  • Jo yksikin hoitokerta rentouttaa ja voi tuoda helpotusta vaivoihin.
  • Pitkään kestäneissä vaivoissa tarvitaan yleensä useampi hoitokerta viikon/kahden tai vaikka kuukauden välein.
  • Hoidossa voi käydä halutessaan myös esimerkiksi kerran kuukaudessa ylläpitämässä hyvää vointiaan. 

Hoitojen tukena käytän tarpeen mukaan myös Frantsilan kotimaisia kukkaterapiatippoja. Niitä voi käyttää sekä sisäisesti että ulkoisesti.